Vaalisunnuntai lähestyy, ja mikäs sen enemmän ottaisikaan päähän kuin katteettomat lupaukset vaalikeskusteluissa ja -mainoksissa… No, itse asiassa minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä siellä lupaillaan. Luotan itse vaalikoneisiin ja omaan järkeen, ja olen jo antanut ääneni ennakkoon. Postilaatikkoon ilmestyvät lappuset joutavat siis suoraan roskikseen.

Vaaleihin liittyen minua on enemmänkin viime aikoina ärsyttänyt työpaikallani pyörivä omaa aatettaan vaivihkaa tuputtava herra, tuttavallisemmin työkaverini. Aina, kun jutellaan edellisen illan vaalikeskustelusta tai kommentoidaan lehden vaalimainoksia, on Agitaattori paikalla. Kaikkien muiden puolueiden johtajia ja ehdokkaita vähätellään tai etsitään sanomisista tai ainakin ulkonäöstä vikaa, paitsi Agitaattorin puolueen. Jos satutaan puhumaan jotain kielteistä hänen puolueestaan - mitä hän ei ole esille suoraan tuonutkaan, mutta mitä ei ole vaikea arvata - kääntää Agitaattori keskustelun johonkin muualle. Jos naisporukka juttelee ehdokkaista, muistaa Agitaattori naureskella kaikille muille kuin oman puolueensa ehdokkaille. Olen varma, että taustani tuntien Agitaattori tietää, millä suunnalla oma puoluekantani on, ja vaikka en koskaan ole sitä suoraan esille tuonut, enkä muutenkaan kommentoinut kenellekään mitään asiaan liittyvää, haluaa Agitaattori välttämättä keskustella usein minunkin kanssani vaaleista. Tapanani on höpötellä jotain ympäripyöreitä, koska en jaksa Agitaattorin “käännytysyrityksiä“. Eihän hän sitä suoraan tee, mutta jos on vähänkään ihmistuntemusta, pystyy kyllä näkemään moiset yritykset.

Työpaikasta puheen ollen… Luette nyt, hyvät ihmiset, ehkä yhden maailman terveimmän ihmisen tekstiä. En ole juuri koskaan töistä pois, koska en vain yksinkertaisesti sairastele. Olen tietenkin tästä kiitollinen, enkä todellakaan kadehdi niitä, joilla on jokin vakava sairaus, mutta minua vain kerta kaikkiaan alkaa ärsyttää se, että viikoittain on poissa joku, jonka töitä muut sitten joutuvat tekemään - tosin maksetaanhan siitä, mutta itse arvostan vapaa-aikaa enemmän kuin rahaa. Nämä henkilöt ovat joko itse sairaana tai vahtimassa sairasta lasta. Eikä siinä mitään, sehän on ihmisen oikeus ja velvollisuuskin pysyä kotona sairaana, mutta olen huomannut, että eivät ne kaikki taida kuitenkaan NIIN sairaana aina olla, koska kyseessä on lähes aina ne samat tyypit. Kipukynnys on joillakuilla ilmeisen alhainen, ja pienikin nuha saattaa estää työn tekemisen. Mikäs siinä, kun omalla ilmoituksella voi olla muutaman päivän pois. Itse en voisi koskaan olla töistä pois nuhan, yskän, pienen lämpöilyn tai jonkin muun pikkusyyn takia. Jos ei henkilö itse ole sairaana, niin sitten, kun lapsi sairastuu, poissa on juuri se minun työkaverini, ei koskaan se toinen vanhempi. Itselle kun ei noita lapsia ole siunaantunut, niin en pääse hyötymään edes tällaisesta töistä lintsaamisesta, vaikka totta kai tiedän, ettei sairaan lapsen hoitaminenkaan hääviä ole. Kaipaisin vain turhautuneena työntekijänä jotain systeemiä työpaikalle, jossa joskus palkittaisiin jotenkin niitä, jotka päivästä toiseen ilmestyvät työpaikalle ja tekevät mukisematta niiden poissaolevienkin työt.

Että tällaista kevätärtymystä tällä kertaa. Onneksi sentään lumet sulavat ja kesä on lähempänä kuin kauempana.