Uusi vuosi. Ajattelin kokeilla blogin kirjoittamista. Ei kai se nyt kovin vaikeaa voi olla, koska niitä kirjoittavat vähän yksinkertaisemmatkin. Kirjoitinhan teininä päiväkirjaa - tosin niitä raapustuksia ei punastelematta pysty edes katsomaan. Voi sitä tuskan määrää, jonka joku keskenkasvuinen hernekeppi aiheutti, kun halailikin tanssipaikan nurkassa sitä rinnakkaisluokan meikkipelleä, jonka kaveri kuitenkin olisin halunnut salaa olla, mutta jota kuitenkin oli parempi haukkua ja arvostella, koska minunlaiseni tavan tallaajat eivät hänen arvolleen sopineet, ainakaan jos ei itse hyötynyt kaverisuhteesta mitään. No, menneistä viis, ja keskitytään tähän päivään.

Minulla(kin) on Facebook-tili, ja joka päivä saan jonkinlaisen kohtauksen ihmisten päivityksiä lukiessa. Miten ihmiset jaksavat olla niin omahyväisiä, tyhmiä tai niin huonolla itsetunnolla varustettuja, että he viitsivät päivästä toiseen kerjätä kavereiltaan kommentteja mitä typerimpiin päivityksiin? Niin, olenhan minäkin toki heidän kaverilistallaan, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että tosiystäviä ei voi olla kovin montaa, ja kavereitakin vain rajattu määrä. Hyvänpäivän tuttuja voikin sitten olla enemmän, ja juuri näistä tutuista lähinnä tässä puhun... Eihän suinkaan minun lähemmässä kaveripiirissäni ole yhtään näin säälittävää henkilöä… Vai onko?

“X:n täytyy taas lähteä vähän ostoksille, koska vanhat vaatteet eivät enää mahdu päälle!” Okei. Ootko lihonut? Ei kun hetkinen, katsotaanpas X:n sivua vähän tarkemmin… “X on laihtunut lomalla monta kiloa, vaikkei ole muuta kuin laiskotellut ja syönyt!” “X:n vanha mekko suorastaan pyörii päällä!” Kaikkea painoon liittyviä kirjoituksia on vähintään joka toisessa päivityksessä, kuvat päivittyvät julmetulla vauhdilla ja kommenteissa on sitten, yllättäen, punkeroiden tai vähemmän punkeroiden (pardon my French) ihastelua siitä, miten hienosti laihduttaminen on edennyt ja kuinka itse asiassa ko. henkilö yhtäkkiä näyttääkin lähestulkoon mallilta. Ja kuinka X:n suhtautuminenkin kaikkeen on muuttunut päivitysten myötä. Kaikki vanhat “järkyttävän hirveet kaavut“ pitäisi viedä kierrätykseen, koska niiden ostamista X ei voi enää ymmärtää, tai “ällörasvaiset pikaruuat“, koska nykyäänhän maha täyttyy jo pelkän ruokakuvan katsomisesta ja ah niin terveellisestä salaatista.

Sitten on näitä liikuntapistoksen saaneita. Varsinkin näin alkuvuodesta. “Y kävi pumpissa!” “Y tuli just zumbasta!” “Y tuli salin kautta kotiin, ja aikoo tehdä itselleen ruokaisan salaatin!” Salaatti my ass! Y:n on vaan PAKKO saada jakaa pirtsakka olemuksensa kaikille, vaikka se kestäisi vaan muutaman viikon. Sitten niitä päivityksiä ei enää tulekaan. Koska sitten on töitä ja flunssa ja kaikkea muuta, joka estää liikunnan harrastamisen. Kunnes taas innostus alkaa… Todennäköisesti ennen bikinikautta ja sitten taas syksyllä, kun bikinikautena nautitut grilliherkut näkyvätkin vyötäröllä.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, tulevat ihmiset, jotka jaksavat JOKA KERTA toitottaa, kun heillä alkaa loma. Tai itse asiassa siihen aletaan jo valmistautua hyvissä ajoin. “2 viikkoa lomaan!” ja siitä sitten tasaisin väliajoin muistutellaan, milloin se loma alkoikaan. Joku jopa jaksaa hehkuttaa jotain säälittävää viikon lomaa jo kuukautta ennen. Eikö elämässä muuta tapahdu?? Annas olla, jos jollakulla on lomamatka tiedossa! Siitä intoillaan tietenkin entistä enemmän, ja jokseenkin jopa asian ymmärrän, mutta omasta mielestäni matkaan valmistautumiseen kuuluu aivan muut asiat kuin siitä Facebookissa vatkaaminen. Sitten kun ollaan lomalla, niin mitä henkilö tekee? Päivittää statustaan!!! Olisiko syytä vaikkapa NAUTTIA siitä kauan odottamastaan lomasta? Onneksi jotkut ilonpilaajat jaksavat tähänkin päivitykseen kommentoida tyyliin “Onko siellä tullut lunta? Koska luin netistä, että sielläkin päin on ollut rajuilma.” tai “Kyllä täällä Suomessakin on ihan hyvät kelit, turhaan sinne asti lähditte! Aurinko paistaa!” Joo, ja viima repii posket naarmuille. Eihän siinä mitään.

Olisihan näitä päivityksiä vaikka millä mitalla, mutta josko tällä alkuketutuksesta pääsisi.